Artikkeli Erkki Kiviniemen toimittamassa teoksessa
YLEISKATSAHDUS Wilhelm Reich (1897-1957) on ollut viimeaikaisen tieteen historian vaikeimmin lähestyttäviä hahmoja. Siksi hänet onkin yleisesti sivuutettu jonkinlaisena perityyppinä hullusta tiedemiehestä tai on tyydytty yksipuolisesti julistamaan hänen teoriansa lähes arvottomiksi "oikean tieteen" kannalta. Hänen uransa on kuitenkin mitä kiinnostavin avomieliselle tarkastelijalle, sillä hän oli ensimmäinen, joka yhdisti freudilaiset ja marxilaiset näkemykset, mutta luopui osittain jälkimmäisistä, kun hänelle selvisi, ettei käytäntö vastannutkaan vallankumouksen myötä sitä, mitä hän oli odottanut. Reich uskoi lopulta vain ihmisen omaan valtaan, "itsesäätelyyn". Hän oli maanpakolainen oikeastaan koko elämänsä, päätyi lopulta USA:han ja kuoli vankilassa sydänhalvaukseen 1957. Ihmisen pahin vihollinen on hänen oma luonteensa, luonnepanssarinsa. Eikä tämä panssaroituminen jää ainoastaan psyyken, mielen, hengen tasolle, vaan on myös ruumiillista. Terapiassa Reich joutui lähes säännöllisesti vastatusten ihmisten ruumiillisten vastustusreaktioiden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi jäykät niskat, yhteenpuristetut huulet, silmien elottomuus ja muut jännitykset eri puolilla ruumista. Reich alkoi hyökätä näitä ihmisten panssaroitumia vastaan. Hän kehitti vegetoterapian, joka oli alussa eräänlainen psykoanalyyttisen puheterapian ja hänen oman luonnepanssaria ruumiillisesti käsittelevän terapiansa välimuoto. Myöhemmin Reich painotti yhä enemmän terapiansa ruumiillista tai oikeammin biologista puolta. Sittemmin tätä suuntausta ovat tavallaan jatkaneet Arthur Janov, vaikkei hän erityisemmin Reichiin tuotannossaan viittaakaan, ja erilaiset bioenergiaa käsittelevät terapiamuodot. Reichin näkemys ruumiin ja sielun, psyyken, yhteydestä palautuu loppujen lopuksi vanhaan sanontaan "terve sielu terveessä ruumiissa". Reichin mukaan kaikki psyykkiset häiriömme ja neuroosimme ovat ruumiiseen juurtuneita. Mielen jäykkyyttä säestää aina tietty ruumiillinen jäykkyys. Ja tämä ruumiillinen jäykkyys on meidän alitajuinen suojautumiskeinomme ulkopuolista uhkaa vastaan. Ja mikä on tuo asia, jota vastaan suojaudumme sekä psyykkisellä että ruumiillisella tasolla? Vastaus on yksinkertainen: "Varjelemme itseämme Elämältä."
Pelko on pahasta Ihmisten elämänpelko saa heidät erottamaan itsensä joustamattomilla kuorilla itse elämästä. Ja mistä tämä järjetön suhtautuminen elämään juontuu? Reichin mukaan kyse on maailman tavasta käsitellä lapsia alusta pitäen tunteettomasti. Reich puhuu vertauskuvallisesti jopa "kroonisesta Kristuslapsen murhasta", joka riivaa yhteiskuntiamme. Poliittiset ja vastaavat järjestelmämme perustuvat ihmisten tunteettomuudelle. Vallanpitäjien, myos isän ja äidin, kannalta on otollista, etteivät ihmiset itse kykene tuntemaan omaa elämäänsä. Mitä paremmin ihminen onnistutaan vieroittamaan todellisesta elämäntunnusta, sitä valmiimpi hän on passiiviseksi alistujaksi. Reich puhuu siis ihmisen kasvattamisesta autoritaariseksi ja väittää, että voidakseen olla olemassa kaikki (ainakin länsimaiset) yhteisöt tarvitsevat tällaisia ihmisiä. Reichin mukaan fasismikaan ei ollut eikä ole erillinen ilmiö, vaan lopullinen muoto "emotionaalista ruttoa", joka leimaa länsimaista kasvatusta ja ihmiskäsitystä. Fasismin ydin on siinä, että se mahdollistaa tukahdutettujen viettien irrationaalisen esiinpurkautumisen. Autoritaarinen, vallalle alistuva luonteenrakenne sekä perversioiden, sadismin ja vainoharhaisten piirteiden suunnaton levinneisyys ovat fasismin tunnusmerkkejä. Ja kaiken tämän pohjalla on syvä kaipaus, joka ilmenee keskinäisen yhteyden uhrimystiikkana. Ihmisten vapaudenkaipuun ja vapaudenpelon välinen perusristiriita mahdollistaa fasismin.
Haarniska ja "lohikäärme" Ihmisen ongelma on hänen haarniskansa. Sillä hän suojautuu sekä ulkoista että sisäistä maailmaa vastaan. Ihminen pitää itse tätä puolustuskoneistoa yllään ja vieläpä luulee, että se on hänen omaa luontoaan. Todellisuudessa kyseessä on sisäistetty sorto, jolle koko ihmiskasvatus perustuu. Panssari on tapa estää liikutukset. Kylmässä maailmassa on helpompi olla, kun on itse kylmä. Reich havaitsi terapioidensa aikana, että ne muistotkin, jotka olivat aiheuttaneet ihmisen lukkiutumisen lihastasolla, palasivat, kun lihaspanssari pystyttiin murskaamaan. Reich julistikin, että jokainen lihasjäykkyys sisältää syntyhistoriansa ja tarkoituksensa. Ihmiset kantavat siis omaa vankilaansa jatkuvasti mukanaan. Reich kehitti huippuunsa Freudin oletuksen libidosta, kaikkialla läsnä olevasta perusenergiasta. Tätä energiaahan tiedemiehet ja mystikot ovat kautta historian yrittäneet todistaa olemassa olevaksi. Freudille libido oli kuitenkin maailman perusseksuaalisuuden ilmentymä. Reich teki tavallaan kaikesta vieläkin seksuaalisempaa kuin Freud. Mutta kun Freud puhui seksuaalisuudesta "laajimmassa mahdollisessa mielessä", eivät ihmiset ymmärtäneet häntä eivätkä Reichia, joka Freudin käsityksestä erottuakseen otti käyttöön sellaisen sanahirviön kuin "genitaalisuus", so. "sukupuolielimellisyys". Silti se, mitä Reich ajoi takaa, oli Freudin vanhatestamentillisen moosessukupuolisuuden laajentaminen "rakkaudeksi". Freud ei oikein koskaan osannut liittää rakkauden käsitettä oppiinsa sukupuolisuudesta. Mutta Reichin mukaan sukupuolisuus ilman rakkautta on mieletön käsite ihmisen eheyden kannalta. Reich oli vapaan rakkauden apostoli, mutta vapaus, jota meidän aikamme seksuaalisesti toteuttaa, on kaikkea muuta kuin se, mitä Reich tarkoitti sukupuolisella vapaudella.
Pelkkä sukupuolinen kiihko ruumiin tasolla, ajatusten pyöriessä seksuaalisessa "vapaudessa", on yksi tämän kipeyden muodoista. Joka on todella seksuaalisesti vapaa, on vapaa myös tästä jatkuvasta toistamispakosta. Seksuaalisella tasolla vallitsee itseohjautuva ja itsesäätelevä energiatalous. Ja tämän säatelymekanismin vinoutumiseen kiteytyy ihmisen olemisentuska. Kaikki tuntevat paineen ja ahdistuksen luissaan ja ytimissään, muttei kukaan pysty selittämään itselleen, mistä oikein on kyse. Siksi vapaudenkauppiaat hallitsevat meitä, tämän selittämättömän ristiriidan tähden, joka tekee meidät myös alttiiksi uskomaan mitä tahansa helpottavaa selitystä.
Ihmismekaniikkaa "Eläman olemus on toiminta - ja siksi se vastustaa kaikkea paikalleen jähmettynyttä", toteaa Reich kirjassaan "Ether, God and Devil" (Eetteri, Jumala ja Paholainen). Mekaaninen ihminen, joka ei enää ymmärrä elämän luonnetta itsessään, vieraantuu tarkastelemaan elämaä objektiivisesti, itsensä ulkopuolena olevana. Mekaaninen ihminen uskoo vain rationaaliseen, järkeen. Mekanistinen ihminen sulkee silmänsä elämantapahtuman koko laajuudelta, syyttää tunnepohjalta elämään suhtautuvia ihmisiä mystikoiksi. Todellisuudessa hän pelkää kaikkea järkensä ulkopuolelle sijoittuvaa. Hän kaventaa näkökulmaansa, tiukentaa haarniskaansa, koska hän haluaa olla turvassa. Mutta erottaessaan täten itsensä elämänvirrasta hän leikkaa itsensä irti myös todellisesta nautinnosta. Loppujen lopuksi hän alkaa vihata luonnollista elämää - sekä siksi, ettei itse enää voi sitä kokea, että siksi, kun jotkut muut näyttävät voivan.
Tuonpuoleiset Mystinen ihminen on Reichin mukaan sellainen, jonka havaintomaailma muuttuu liiallisen pidättelypaineen vaikutuksesta. Kykenemättömyys antautua elämanprosessiin johtaa paineiden kasvaessa väärintulkintaan. Mystinen ihminen eroaa mekaanisesta siinä, että hän pystyy vielä kokemaan elämän perusvärähtelyjä, mutta tulkitsee ne oman luonnollisuudenpuutteensa tähden väarin. Mystinen ihminen luo jumalastaan kuvan ja pelästyy niin suuresta määrästä luonnollisen elämän voimaa, että työntaä sen kauas itsestään aina taivaisiin asti. Reich nimittaa tätä luonnollisen elamän sykähtelyn pelkoa "orgasmiangstiksi". Reich kertoo potilaidensa kokeneen säannöllisesti terapian loppua kohden outoa elämänpelkoa, joka syntyi kyvyttömyydestä antautua voimalle, joka tuntui tulevan ja ottavan heidät valtaansa. Mutta se voima ei Reichin mukaan ole muuta kuin itse eläma koko sykkivyydessaan ja eloisuudessaan.
Pelko ja viha Reichin käsitys voidaan kiteyttää ajatukseen, että ihmiset kasvatetaan pelkäämään elämää, jotta heidät saataisiin vieraantuneina alistetuiksi kuoleman palvelukseen. Reich käyttää mielellään kuvaa sotilaista, jotka pyritään systemaattisesti vieroittamaan aidosta elämäntunnusta. Jäykkäniskainen, kivirintainen, luonnottoman suoraselkäinen ihminen on paras mahdollinen tappoväline. Tehokkaaksi sotilaaksi kasvatetaan erottamalla ihminen lapsena aitoudesta, minkä vuoksi hän nuorena kaipaa yhä palavammin menettämäänsä elämänkokemista, mutta tuntee myös olevansa aina kaukana siitä. Tällainen ihminen alkaa vihata sekä itseään että elämää. Elämä alkaa ainakin alitajuisesti kuvottaa häntä, koska hän näkee, kuinka muut pystyvät siitä vielä nauttimaan. Tällaisten ruumiillisesti jäykiksi treenattujen ihmisten pyrkimys takaisin elämään ilmenee yleensä juuri ylikorostuneena, lähes hysteerisenä seksuaalisuuden pakkona. Vapautumisen tarve haarniskoituneessa olemuksessa on mahtava. Mutta haarniskoituneen ihmisen seksuaalinen toiminta ei ole vapauttavaa. Päinvastoin, se johtaa yhä pahenevaan energiapatoutumiseen.
Peruspuhdistaja Orgasmi on Reichin mukaan ihmisen perussäätelymekanismi. Aikamme on ymmärtänyt orgasmin luonteen väärin painottaessaan määrällisiä arvoja. Tärkeintä on orgasmin laatu. Täydellinen antautuminen elämäntapahtumaan sekä ruumiillisesti että psyykkisesti saavuttaa huippunsa orgasmissa, laadullisesti puhdistavassa ja tyhjentävässä. Mutta panssaroitunut ihminen on laadullisesti impotentti, kykenemätön purkautumaan kokonaisesti. Tällainen ihminen jää seksuaalisuutensa vangiksi. Hän ei tyydyty, vaikka luulee. Syntyy noidankehä. Reich väittää, että orgasmissa purkautumatta jäävä energia suuntautuu lihaksistoon ja lisää entisestään ahdistusta. Orgasmi siis paljastaa meidän terveytemme, kykymme antautua elämään ja sen täyteen tapahtumiseen. Todella terve ihminen ei ole seksuaalimaanikko, vaan rakkaudellisesti elämään suhtautuva. Kun luonteenrakenteen ylläpitämä neuroottisuus ja kipeys saadaan laukeamaan, muuttuu ihmisen aistimis- ja havaitsemistapa. Maailma näyttäytyy kauttaaltaan elävämpänä ja nautittavampana, samalla tavoin kuin lapsena ollessa. Lasta ihmisessä pitäisi tukea. Sitä tuoretta, uteliasta suhtautumistapaa, joka lapsella on elämään, tulisi kasvatuksessa varjella. Ja tämä alkaa aivan alusta, synnytyksestä. Eva Reich, Wilhelmin tytär ja työtoveri, on sitä mieltä, että heti syntymän jälkeen lapsi olisi hierottava lempeästi eroon syntymäjärkytyksestään, osoitettava sille heti alusta asti, että sitä rakastetaan ja halutaan. Wilhelm puhui "kroonisesta Kristuksen murhasta", joka alkaa välittömästi synnytyksen jälkeen: steriili sairaala, äidistä erottaminen jne... Ja kun nykyään tiedetään, että kohdussa oleva lapsikin jo oppii, niin kuinka varhain onkaan meidän kyettävä antamaan uusille ihmisillemme rakkautta. Rakkautta, että hekin sitä myöhemmin voisivat aidosti kokea ja antaa.
LIBIDO Wilhelm Reichin käsitys libidosta, kaikkialle ulottuvasta energiasta, on parhaiten ymmärrettävissä ehkä Freudin tieteellisen uran alkuaikojen suuren haaveen pohjalta. Freud sai fysiologisen koulutuksensa Helmholzin lääketieteellisessä koulukunnassa, jonka uskontunnustuksen olivat psykologit Brucke ja Du Bois ilmaisseet 1842 seuraavasti: "Muita voimia kuin yleiset fysikaaliset ja kemialliset ei toimi aktiivisena organismissa. Niissä tapauksissa, joita ei voida välittömästi selittää näillä voimilla, on löydettävä fysikaalis-matemaattisten menetelmien avulla tarkasti määritelty keino tai muoto käsitellä kyseisiä toimintoja tai oletettava uusia voimia, jotka ovat verrannollisia kemiallis-fyysisille voimille, jotka aineessa ilmenevät myötäsyntyisinä ja jotka voidaan palauttaa veto- ja hylkimisvoimaan..." Tämän koulukunnan opit olivat siis redusoivia, "palauttavia", idealistisia ja uskonnollissävyisiä käsityksiä vastustavia. Koulukunta hylkäsi jyrkällä biologismillaan kaikki mystiset selitysyritykset, jotka liittyivät henkeen, sieluun, Ideaan, "elämän voimaan" tai muuhun vastaavanlaatuiseen vitalismiin. Psyykkisten tapahtumien selitykset oli siis löydettävä luonnollisen syy- ja seuraussuhteen puitteissa, fysikaalista todellisuutta vastaavasti. Freud pysyi uskollisena oppimilleen peruskäsitteille. Tältä aikakaudelta juontuu hänen tiukka determinisminsä, eräänlainen fysikaalinen kohtalonomaisuus, joka perustuu ajatukselle, että syy- ja seuraussuhde kattaa jokaisen maailmantapahtuman, psyykkisen samoin kuin fyysisen. Freudin kunnianhimoisena haaveena oli luoda tieteellinen psykologia, jonka kulmakiveksi hän alkuaikoinaan oletti tietynlaisen mentaalisen (henkisen) energian olemassaolon, "jolla on kaikki 'määrällisyyden' luonteenpiirteet (vaikkakaan meillä ei ole keinoja niiden mittaamiseen), joka voi lisääntyä, vähetä, siirtyä ja purkautua ja joka on levittäytynyt kaikkialle ideoiden muistijälkiin ikään kuin sähkövaraus on levittäytynyt ruumiin pinnalle". Tämän lauseen Freud kirjoitti tutkielmassaan "Puolustautumisen neuropsykoosista" vuonna 1894. Myöhemmin Freud kuitenkin luopui unelmastaan löytää fysikaalinen libido, mutta sen symbolistisesta käytöstä hän ei luopunut. Tosiasiassa hän rakensi koko järjestelmänsä libidoteorian varaan. Libido oli Freudin mukaan kauttaaltaan seksuaalinen. Hän jakoi libidon ilmenemisen kolmeen osaan, nimeämällä nämä "idiksi" (se), "egoksi" (minä) ja "superegoksi" (yliminä). Freud korosti kuitenkin sitä, että hän tarkoitti seksuaalisuudella "seksuaalisuutta laajimmassa mahdollisessa mielessä". Freud ei luottanut libidoon sinänsä, pelkkänä etenevänä viettinä, vaan korosti egon ja superegon merkitystä ihmisen olemassaolon kannalta. Freud näki, että libidoon sisältyvät ristiriitaiset pyrkimykset koituisivat tuhoisiksi ilman järjen hallintaa. Libido oli siis välttämätöntä saattaa aisoihin, jotta inhimillisen sivistyksen ja kulttuurin luominen olisi mahdollista. Viimeisessä teoksessaan "Ahdistava kulttuurimme" (1948) hän päätyy johtopäätökseen, että kulttuurin ja sivistyksen on väistämättömästi yliminän ja minän avulla tukahdutettava se (id), libidon voimallisin osa, jotta kulttuuria ja sivistystä yleensä voisi syntyä. Tätä kummallista "noidankehäpäätelmää" eivät psykoanalyyttisessa sisäpiirissä luultavasti oivaltaneet muut kuin Reich, joka kaiken lisäksi koki, että Freud tällä teoksellaan hyökkäsi ennen kaikkea häntä vastaan.
Libido á la Reich Reich siis oivalsi, että tarvitaan muutakin kuin silmänkääntötemppumainen selitys tukahduttamiselle. Alunperin ei ole voinut olla kyse jostakin ulkoisesta "kulttuurin luomisvaateesta" - mikä olisi tukahduttanut perusenergiaa ennen "tukahduttajan" itsensä syntyä tästä tukahduttamisesta, jonka se Freudin mukaan siis aiheutti? Tällainen päättelyhän on meille jokaiselle tuttua arkipäivän tragikomiikkaa, jos vain kykenemme huomaamaan sen läsnäolon eri tilanteissa. Tyypillinen "muiden syyllistyttäminen" ja vastaavat syntipukkiteoriat ovat Freudin selitykselle sukua juuri siinä, että niissä pyritään seurauksilla selittämään itse se tekijä, joka asiaan on vaikuttanut. Emme näe siis kulttuurin ja sivistyksen aiheuttamaa "malkaa omaa katsettamme vinouttamassa", vaan yritämme tällä elämästä ja sen perusolemuksesta vieroitetulla minällämme keksiä erilaisia "järkeen käypiä" selityksiä päästäksemme selittämättömyyden pälkähästä. "Ainoa mahdollisuus kasvulle ja kehitykselle on se, että tämänkaltainen mieli ja 'tarkoituksellisuus' sisältyy itseensä libidoon. Ja jos ja kun näin on, on energian annettava virrata ja edetä vapaasti, turhia patoja ja esteitä luomatta." Ilmeisesti Reichin ajatuksenjuoksu voidaan kiteyttää edelliseen päätelmään. Reich itse välillä hyvin ristiriitaisena tieteilijänä saattaisi olla eri mieltä, samaten moni Reichiin perehtynyt. Reich yritti eräässä vaiheessa etsiä peritukahduttamisen alkua matriarkaalisen yhteisömuodon muuttumisesta patriarkaaliseen kuten Engelskin. Reichin "perinnöstä" on pikkuhiljaa nousemassa lopulta ehkä mahtavakin kiista. "Kuka on oikea reichilainen?" Ne, jotka väittävät olevansa, eivät yleensä ole, sillä Reich olisi "oppinsa" suhteen varmasti kannattanut avaramielisyyttä, ei rajoittumista dogmaattisiin kiistoihin. Bioenergian tutkijat ovat yleisesti kokeneet olevansa aitoja reichilaisia, jos ovat bioenergian tuntemuksensa Reichin kautta hankkineet. Sillä Reich jätti perinnökseen omasta mielestään ainoastaan sen, että hän oli "elämänenergian keksijä". Hän siis lunasti Freudin nuoruudenhaaveen, vaikka Freud itse tästä oletuksestaan näennäisesti luopuikin. Reich nimitti löytämänsä energian orgasmin kunniaksi "orgonienergiaksi". Orgonienergian käsite on omalla tavallaan hyvin parapsykologinen. Nykyiset neuvostoliittolaiset tutkimukset, esimerkiksi virolaisen tutkijan Heimo Tiikin näkemykset, ovat hyvin yhteneviä Reichin jo aikoinaan esittämien kanssa. Valtion akateeminen psykologia ei näihin asioihin ole juuri kajonnut, sivuuttaahan se itsensä Freudin vain maininnalla. Freud itse oli oudon ristiriitainen suhteessaan parapsykologiaan. Ehkä parhaiten hänen varovaista asennettaan kuvaa norjalaisen psykoanalyytikon H. Schjelderupin kirjassaan "Salattu ihminen" Freudilta siteeraama lausahdus "salatieteistä": "Näistä arveluista todennäköisin on kai se, että salatieteissä on toistaiseksi tuntemattomien tosiasioiden siemen, jonka ympärille petos ja mielikuvitus ovat kutoneet vaikeasti läpäistävän vaipan." Jung, joka ei hyväksynyt Freudin seksuaalisen tekijän ylikorostusta, on tutkinut libidoa tunkeutumalla tämän "vaikeasti läpäistävän vaipan" taakse. Voitaisiin sanoa, että jos Freud raotti "Isiksen huntua", niin Jung repäisi koko esiripun. Reichkaan ei tutkinut libidon sisältöjä, ainoastaan sen mekaanista toimintaa ihmisolemuksen psykosomaattiselta kannalta. Reichin lähtökohtana on täydellinen luotto libidoon. Hänen mielestään oli ilmeisesti turha paneutua sen tuottamiin kuviin, koska ne olivat tukahduksen tuotteita ja niin muodoin ei-terveitä. Se mitä Freud nimitti thanatokseksi, kuolemanvietiksi, ei kiinnostanut Reichia. Koko kuolema-käsite oli hänen mukaansa vain panssaroitumisesta johtuvaa elävän elämän väärintulkintaa. Reich syytti Freudia uskalluksen puutteesta edetä seksuaaliteoriansa lopullisiin johtopäätöksiin. Tämän aiheutti Reichin mukaan Freudin arvostuksen kasvaminen, mikä esti menemästä pitemmälle aralla alueella. Freud kielsi siis viimeiset vallankumoukselliset tulokset, jotka olisivat seuranneet libidon seksuaalisuuden lopullisesta siunaamisesta.
Sukupuolielimellisyys Erottaakseen oman libidonsa Freudin keskeneräiseksi jääneestä luomuksesta Reich alkoi käyttää nimitystä genitaalinen, "sukupuolielimellinen". Ja tämä lisäsi väärintulkintoja, jotka olivat liittyneet jo Freudin seksuaalisuuteen. "Seksuaalisuus laajimmassa mahdollisessa mielessä" ei näyttänyt kiinnostavan 1900-luvun alun ihmistä, ainoastaan seksuaalinen vapautuminen suppeimmassa mahdollisessa mielessä eli alapään tasolla. Kun Reich alkoi vielä käyttää termiä "genitaalinen luonne" kuvatessaan tervettä ihmistä, oli kaikki valmista käsitykselle, että ihmisen vapautuminen oli täysin samaa kuin hänen sukupuolinen vapautumisensa. Ja Reich todella puhui libidon "tiivistymisestä" sukupuolielimiin. Mutta tässä yhteydessä unohdettiin muuan sukupuolielimellisyyden tärkeä tekijä. Reich tarkoitti tällä tiivistymisellä, kiteytymisellä, juuri orgasmia edeltävää tilannetta. Libidaalinen energia oli normaalitilassa levittäytynyt kauttaaltaan koko ihmisolemukseen. Ja tämä taas oli suoraan Freudia.
Kuolematon lapsi Freudille lapsen koko ruumis oli nautinnonväline. Kasvettaessa seksuaalisuus kuitenkin keskittyy tietyille alueille ja "yleisseksuaalisuus" ruumiin suhteen vähenee muissa kohdissa. Ihmisen kyky esinautintoon vähenee loppunautinnon kustannuksella. Tällä Freud tahtoo sanoa, että esileikkivaihetta ei enää koeta tyydyttäväksi, vaan sukupuolielinten tyrannia vaatii kiinnittämään tyydytystoiminnot itseensä. Tässä tyydytystapahtumassa "kuolematon lapsi meissä turhautuu" ja jopa sukupuoliaktissa tämä tyrannia turhauttavana estää täyden nautinnon. Mutta mikä on se tekijä, joka karkottaa kuolemattoman lapsen kyvyn leikkiä ja muuttaa sukupuolisuuden pelkäksi sukupuolielinten juhlaksi?
Mitäs jos? Asiaa voisi lähestyä Reichin suunnalta siten, että jokin muu tekijä kuin normaali biologinen kasvutapahtuma esipuberteetista puberteettiin aiheuttaa sen, että lapsi meissä turhautuu, kun alamme painottaa liiallisesti pelkkää sukupuolielimellisyyttä. Se, että ruumiimme kadottaa kykynsä kokea esileikkistä nautintoa, saattaakin juontua ajattelumme vinoutumisesta. Pyrkiessämme johonkin emme ehdi nauttia. Panssaroitumisemme on tehnyt meidät "kylmiksi" aistimaan elämää hienovaraisesti. Samalla panssari on patouttanut sisäämme mahtavan purkautumisen kaipuun. Vieraantuminen yleensä elämästä tekee meistä ihmissuhteissamme pelkkiä epätoivoista purkautumista metsästäviä "himoitenkatsojia". Me emme ehdi leikkiä, koska energia tukahtuneessa tilassaan vaatii nopeaa purkautumista. Ja tämä johtaa siihen, ettei orgasmista tule täysin tyydyttävää, koska emme käytä energiaa luonnollisesti, vaan ikään kuin pakosta, vääristyneesti. Kyse ei ole rakkaudellisuudesta, vaan lähes raiskauksesta oman sitoutuneisuutemme orjuuttamassa toisen ihmisen ja todellisen itsemme ohittamisessa. Seksuaalisuus on muuttunut ahdistukseksi, energia on patoutunut lihaksistoon ja lakannut kiertämästä vapaasti ruumiimme yleiskenttänä.
Ristiriitaisuus Libido, orgonienergia, ei purkaudu silloin kun väkinäisyydessämme "haluamme". Reich menee niin pitkälle, että väittää laadullisesti epäonnistuneiden orgasmien vain patouttavan ihmistä lisää. Energia, joka ei pysty ihmisen yleisen "liikutuskyvyttömyyden" tähden purkautumaan, kääntyykin takaisin ihmiseen itseensä ja lisää entisestään ahdistusta ja purkautumispakkoa. Tämä taas puolestaan lisää entisestään keskittymistämme pelkkään sukupuolielimistöön, joka puolestaan tyranniallaan lisää mahdottomuutta täysin antautua luonnolliseen energiasuhteeseen toisen, vertaisen ihmisen kanssa. Määrän korostaminen sukupuolisuhteissa on siis eräänlaista noidankehämäistä painajaista, joka riivaa meitä kieltämään täyden nautintomahdollisuutemme keskittyessään vain alapäähän. Reich halusi palauttaa koko ruumiin ja sitä kautta myös koko psyyken nautintokykyisyyden. Freud puhuu lapsen monipuolisesta seksuaalisuudesta käyttämällä hienoa termiä "polymorfisesti perverssi", joka voitaisiin kääntää vaikka sanoilla 'monimuotoisesti vinoutunut' tai 'kieroutunut'. Juuri tällaisissa sanahirviöissä Freud paljastaa oman pelkonsa libidon täydellistä vapautta kohtaan, vaikka hän samanaikaisesti sitä lapsen luonnollisuudessa näyttää ihailevankin. Kun vanhat miehet puhuvat lapsesta tuollaisella kielellä, herää epäilys, että eikö olisi mielekkäämpää ajatella puhtauden ja viattomuuden kannalta niin päin, että lapsi on "monimuotoisesti terve" ja aikuinen "unimorfisesti perverssi", siis "yksimuottisesti vinksahtanut".
Liike ja kahleet Freudin mukaan libido ilmeni kahdessa muodossa: "liikkeisenä" ja "sidottuna". Sidottu muoto ilmeni tietoisuuden rakenteellisuutena, "järjestäytyneisyytenä", liikkuva puolestaan kaoottisena, alati vaarallisena alitajunnan pyörrevirtana. Kirjassaan "Reich" C. Rycroft viittaa Freudin käsitysten huomattavaan yhtenevyyteen 1700-luvun näkijän William Blaken perienergiasta esittämän lausunnon kanssa: "Energia on ainoa elämä ja on ruumiista; ja järki on raja ja energian uloin kehä." Suomalaiset 60-luvun undergroundistit sanoivat iskulauseenaan: "Rock on rajaton riemu." Tämäkin on Blakea, sillä Blake on myös kirjoittanut: "Energia on ikuinen ilo." Tämä on myös Reichin näkemys hänen vapaustaistelussaan sitoutumattoman ja alati villinä virtaavan energian puolesta. Energian omin luonto on virtaaminen, iankaikkinen sykkivä eteneminen, jonka vangitsemisesta saivat alkunsa "käpertyminen" ja "kaikki paha". Reich itse piti edeltäjinään ennen kaikkea Bergsonia ja hänen käsitettään "elon vitaliksesta" sekä Kepleriä, joka puhui "vis animaliksesta".
Krooninen Kristuslapsen murha Reich uskoi libidon "hyvyyteen", samaistipa hän sen suoraan rakkauden kanssa. Tältä pohjalta voi sekä Reichia että Freudia tarkastella juutalaisena. Molemmat olivat juutalaisia sukujuuriltaan, Freud lähes samaisti itsensä Moosekseen tekemällä juuri Mooseksesta monien tutkimustensa pääkohteen uskonnollis-primitiivisissä tutkielmissaan. Freudin libidokin oli hyvin vanhatestamentillinen. Se oli kovalla lailla hallittava, isämäisesti, ei isän rakkaudella, vaan järjellä. Patriarkaalinen seksuaalisuuden profeetta puhuu useasti Freudissa. Freud jopa hallitsi lähipiiriään vanhatestamentillisen mustasukkaisesti.
LUONTEENPANSSARI Reichin luonteenrakenteesta luoman kuvan on väitetty olevan pelkkä Freudin egon laajentuma. Reich ei toki tätä itse kielläkään, sillä hän myönsi Freudin suuren merkityksen ajattelunsa hedelmöittäjänä. Reich kertoo käsitteen juontuvan 20-luvun loppupuolelta, kun hän tutkiessaan potilaidensa vastarintaa päätyi kummallisen tuntuiseen johtopäätökseen: potilaiden vastarinta johtui siitä, etteivät he halunneetkaan tulla terveiksi. Reich alkoi siis hyökätä tätä monimuotoista vastarintaa vastaan. Panssaroituminen oli tapahtunut kerrostumalla niin, että tuoreimmat kuorettumista aiheuttaneet tapahtumat sijaitsivat lähempänä pintaa kuin muinaiset. Kaikki nämä tapahtumat olivat jatkuvasti mukana ihmisen käyttäytymisessä, kuitenkin toisessa muodossa, ja ne olivat yleistyneet eräällä lailla yhdenmuotoiseksi yleishaarniskaksi. Tämä panssari saattoi ilmetä pesusienimäisen pehmeänä tai kovana kuin teräskuori. Panssari esti yleistymisellään paljon muutakin kuin mitä vastaan se alitajuisesti oli tarkoitettu. Se ehkäisi todellisuudessa kaikki luonnolliset tunteenilmaisut, vääristi ne monenmuotoisiksi manöövereiksi ja peittelyiksi. Samalla panssari vieroitti ihmisen myös niistä asioista, joista hän oli ennen aidosti nauttinut. Reich ei itse, kuten ei P. Robinsonkaan kirjassaan "The Freudian Left" (Freudilainen vasemmisto), nähnyt oman luonteenrakenne-käsitteensä olevan ainakaan välittömästi samaistettavissa Freudin käsitykseen egosta. Luonteenpanssaroinnin murruttua ego saattoi jäädä olemaan, muttei enää sellaisena puolustautumismekanismina kuin Freud esim. "Ahdistava kulttuurimme" -kirjassaan antaa ymmärtää eli sellaisena, joka on tässä elämän ristiriitaisessa tilanteessa "mitä syvimmän myötätunnon ja huolenpidon ansaitseva". Tämä Reichin "vapautunut minuus" ei enää tarvitsisi suojautuakseen sitä yleistynyttä hätävarjelun liioittelua kaikkia luonnollisia elämänyllykkeitä vastaan, jota panssari-ihminen ylisuojautuvine egoineen tarvitsee.
Esiintymisperiaate Robinson tuo kirjassaan esiin Marcusen käsitteen "esiintymisperiaatteesta", jota hän pitää Freudin egosta ja Reichin luonteenrakenteesta kehiteltynä sukulaiskäsitteenä. Marcuse yhdistää tässä käsitteessänsä Freudin ja Marxin ja esittää, että esiintymisperiaate vastaa Marxin luonnehdintaa ihmisen olemassaolosta kapitalistisessa yhteiskunnassa sekä ihmisen vieraantumisesta. Robinson sanoo: "Marcusen esiintymisperiaate on enemmän sisäänsä sulkeva käsite kuin vieraantuminen tai reifikaatio (esineellistäminen). Se sisältää aineksia Weberin protestanttisesta etiikasta (irrationaalinen psykologinen tarve esittää ja työskennella työn itsensä vuoksi) yhtä hyvin kuin silmäänpistäviä piirteitä moderneista massayhteiskunnan analyyseista." Marcuse on niitä viime aikojen "kriittisiä" hahmoja, jotka ovat ammentaneet lähes suoraan Reichin monipuolisesta tuotannosta, mutta hän hylkää - kuten E. Frommkin - kokonaan Reichin energiakäsitteen. Molemmat ovat jotenkin epä-älyllistäneet koko Reichin tuotannon, vaikka lainaavat häneltä suoraan ideoita, joita on sitten pidetty heidän ominaan. Fromm kuului Berliinissä 30-luvun alkupuolella Reichin lähipiiriin ja kirjoistaan päätellen ammensi suoraan Reichilta, koskaan siitä "kiitoksissaan" mainitsematta. (Mutta vastaava toimintahan on tyypillistä historiassa. Marx ammensi hyvin paljon muilta aiemmilta ranskalaisilta ja italialaisilta sekä englantilaisilta "alkusosialisteilta", mutta eniten ihailemansa ranskalaisen anarkistin Proudhonin hän "kielsi" tyystin myöhemmissä kirjoituksissaan - niin innokkaasti, että vasta nyt tutkijat ovat alkaneet nähdä todelliset syyt tämän anarkistinäkemysten kieltoon. Marx halusi kätkeä alkulähteensä. Miksi, syyt saa jokainen itse päätellä. Sama on havaittavissa myös Freudin suhteen, joka muistuttaa peruslöydössään hämmästyttävästi ennen kaikkea psykologina itseään pitänyttä Nietzscheä, mutta jota Freud omien sanojensa mukaan ei tamän muodissa olosta huolimatta ollut "koskaan sattunut lukemaan".)
Lisätukahdus Reichin käsitys panssaroitumisesta perustui ennen kaikkea vieraantumiselle. Huolimatta marxilaisesta vaiheestaan 20-luvun lopulta vuoteen 1933, jolloin hänet erotettiin kommunistisesta puolueesta "trotskilaisena", Reich ei ollut tutustunut Marxin vieraantumisteorioihin niiden myöhäisen, vasta 30-luvulle ajoittuneen julkaisemisen tähden. Silti Reich kuvasi juuri vieraantuneena tilana ihmisen olemista nykyisissä "patriarkaalisissa" yhteisöissä. Panssaroituminen oli juuri sitä yleistynyttä "lisätukahdusta", josta Marcuse puhui. Koko panssaroitumisen idea on siinä, että ihminen kasvatuksen ja yhteiskunnallisen olemisen kautta vieroitetaan aidosta tavastaan olla. Sitten ihminen itse jatkaa tätä vierauttamista, tukahduttamalla omaa nautintokykyään sekä ulkopuolisen että oman sisäisen kokemusmaailmansa suhteen, alistuessaan näennäisen sovinnollisesti vallitsevaan yleiseen maailmankuvaan. Marcusen käsitys lisätukahduksesta on myös Robinsonin mukaan yhtenevä Reichin käsityksen kanssa. Mutta sitten. . .
Liikuttavaa Robinsonin mukaan Marcuse ylittää Reichin kirkkaasti esittäessään ja analysoidessaan sen kuinka "esiintymisperiaate" juuri kapitalismissa aiheuttaa ruumiin "deseksualisaation" (seksuaalisuuden alenemisen). Marcusen mukaan ihmisen on löydettäva "uusi aistiherkkyys" "työvälineeksi" kuoletetulle ruumiilleen, mutta Marcusella ei ole muuta menetelmää kuin "järki", kun taas Reichilla on, ja Reich puhuu samasta asiasta toisin sanoin. Reich ei "jäänyt" kuitenkaan kiinni poliittiseen yksisilmäisyyteen, vaan näki koko sivistyneen maailman käyttävän tarpeetonta tukahduttamista suhteessa omiin lapsiinsa. Hän ei suostunut uskomaan patriarkaaliseen, pelkästään järkevään isävaltaisuuteen kasvatusasioissa. Tämä liioiteltu, panssarin aiheuttava tukahduttaminen ja libidaaliseen energiaan kohdistettu luottamattomuus tuottaa ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä uskalla toimia itsenäisesti, elää uteliaasti, epäillä terveesti, jotka yksinkertaisesti eivät tunne aitoa rakkautta ketään kohtaan. Heidän liikuttumiskykynsä on tuhottu. Ja mitä muuta liikuttuminen on kuin todellista liikkeen, aidon liikkeen ja tunteen yhteyttä.
Perhe on pahin Tärkein tekija luonteenrakenteen muokkaamisessa oli perhe. Reich on monessa yhteydessä hyökännyt nimenomaan perhettä vastaan. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että perhe olisi lakkautettava, vaan että sen mieli olisi uudistettava, jotta vanhemmat saataisiin avaamaan silmänsä näkemään, mitä ja minka nimeen he "likaista" työtään tekevät. Perheessä tapahtuu väärän tietoisuuden luominen. Perhepiirissä lapsi puolustuskyvyttömänä, täydessä luottamissuhteessa vanhempiinsa joutuu alistumaan heidän ideologialleen, maailmankatsomukselleen, joka puolestaan on vanhemmille "sisään syötetty" samalla menetelmällä heidän vanhempiensa ja vallitsevan yhteiskuntamallin taholta. Perhe on Reichin sanoja käyttäen "emotionaalisen ruton tartuttamispaikka", isä ja äiti bakteerinkantajia. Vanhempien panssaroitumisen vääristämät maailmankatsomukset siirretään lapsille. Lapsi ei tätä tietenkään voi nähdä, eiväthän sitä vanhemmatkaan omasta panssaroitumisestaan johtuen näe. Mutta tunneherkkyydessään lapsi aistii, että jotakin on vinossa. Lapsen täytyy alitajuisesti alkaa puolustautua sitä ristiriitaa vastaan, jota vanhempien järkevät käsitykset ja heidän tunneilmaisunsa edustavat. Ja tässä äidin merkitys kasvaa mitä huomattavimmaksi.
Naisten alistamisen syvyys Äidit ne varhaislapsuudessa hallitsevat lapsen ihmemaailmaa inhimillisellä todellisuusmaailmallaan. Äidinrakkaus on korotettu maailman kauneimmaksi ja arvostetuimmaksi asiaksi. Mutta mitä äidit tietämättömyydessään tällä rakkaudellaan tekevät armoillaan oleville lapsille? On historiallinen tosiasia, että naiset ovat nuorina parhaimmillaan saamaan lapsia. Tämä on selitetty viime aikoina jopa biologisesti niin tärkeäksi seikaksi, etteivät vähän vanhemmat ja ehkä "fiksuuntumaan" ehtivät naiset uskalla edes lapsia hankkia, koska he ovat liian vanhoja ensisynnyttäjiksi. Mikä on se tekijä, jossa nuoret äidit ovat parhaita? Reichin teorian mukaisesti nuoret äidit ovat hyviä omien lastensa aivopesijöitä vallitsevan miesten maailman kannalta. Nuoret naiset uskovat tietämättömyydessään siihen järkeen, minkä järkevät miehet maailmasta ovat kehitelleet. Äidit siis siirtävät ja "raskauttavat" lapsensa siihen ja sen maailmankuvan muottiin, mitä miesten maailma heiltä haluaa. On kuin äidit kiristäisivät lapsen tunnesiteensä kautta vinoutumaan siihen malliin, jota maailma äideille ihanteellisena tarjoaa. Lapsi ei tietenkään kestä tätä ristiriitaista painetta, jonka hän "haistaa" äitinsä käyttäytymisen ja tunnepuolen välillä. Mutta lapsi on äitinsä armoilla eikä voi ymmärtää, mistä on kyse. Lapsi alkaa suojautua tunnetta vastaan. Voidakseen kehittyä vanhempiensa haluamaan suuntaan, panssaroituneiden "vallanpitäjien" luomaan aikuisuuteensa, on lapsen itsensä kiellettävä omin luontonsa ja alistuttava sille, mitä vanhemmat ja ennen kaikkea äiti hänestä haluaa.
Sekasortoa Mutta alitajuisesti äidit tietävät tekevänsä väärin. Rakastaessaan lastaan he todella haluavat tämän parasta. Ja äidit jos ketkä tuntevat, mikä lapsi "puhtaimmillaan" on. Mutta tämä puhdas äidinvaisto ei sovi nykymaailmankuvaan. Patriarkaalinen sorto alkaa jo synnytyksestä. "Miesten maailman" arkkitehdit ovat rakentaneet tehokkaan sairaalalaitoksen, jossa lapsi pääsee heti tuntumaan siitä, mitä tuleman pitää. Eivätkä äiditkään erityisemmin viihdy näiden tehokkuuden temppelien kalseissa puitteissa. Ja nykyään tiedetään, kuinka paljon äidin kireys synnytyshetkellä vaikuttaa lapsen ensikokemukseen maailmasta. On kuin äiti, joka ei viihdy synnytysympäristössään, ei haluaisi edes synnyttää, ja lapsi, joka on "tulollaan", kokee, ettei hänen halutakaan tulevan. Äidin asenne siirtyy synnytyshetkellä lapseen. Viime aikoina on osoitettu, että äidin käyttäytyminen raskausaikana vaikuttaa lapseen paljon enemmän kuin on kuviteltu. Lapsi ja äiti ovat yhteinen kokonaisuus. Kantava äiti siirtää lapseensa ajatuksensa ja tunteensa maailmasta. Tietysti myös isä vaikuttaa jo tuolloin kokonaistilanteeseen. Bioenergiaa tutkittaessa Neuvostoliitossa on havaittu, että rakastavaisten parien aura, energiakenttä, kirkastuu toistensa läheisyydessä, kun taas toisiaan vihaavien ihmisten energia ikäänkuin kuoleentuu. Jos äiti ja isä odotusaikana todella rakastavat toisiaan, lapsikin "kylpee" tässä kentässä. Päinvastaisessa tapauksessa lapsella on jo kohdussa "hätä". Kuvien perusteella amerikkalaiset tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että ei-toivotut lapset syntyvät sellaisissa asennoissa kuin he eivät haluaisi tulla tähän maailmaan, jonka he ovat jo kohdussa oppineet pahaksi.
Pehmeä synnytyslasku Eva Reich, W. Reichin tytär, joka vieraili vuoden 1982 syksyllä jo toistamiseen Suomessa, on jatkanut isänsä työtä juuri vastasyntyneiden ja aivan pienten lasten parissa. W. Reichin perusvakaumuksia oli, että aitous on säilytettävä lapsissa, sillä suurilla massoilla ei juuri ole paranemisen mahdollisuuksia. Kun Eva Reichin kanssa keskustelimme ihanteellisesta tavasta syntyä ja kun kerroin hänelle saunasta koko monipuolisuudessaan, hän oli sitä mieltä, että sauna on mitä ihanteellisin synnytyspaikka: hämärä, kosteanlämmin, turvallinen ja tuttu paikka äidille, puhdas, kotoisa... Äidit siis tuntevat, että jokin on vinossa, mutta eivät voi tiedonpuutteensa tähden ymmärtää sitä. Ja mitä muuta on tähän mennessä tullut "pojista joista on tehty miehiä" kuin tietynlaista itsetuhoista skitsofreniaa heijastavia "pyrkyri-ihmisiä". "Hyvää tykinruokaa", sillä Reichin mukaan ihminen, joka vieroitetaan tosi olemuksestaan, kyvystään nauttia aidosti, pienen lapsen kaltaisesta elämästä, muuttuu oudon ristiriitaiseksi ilmiöksi: hän sekä samanaikaisesti yli kaiken kaipaa aitoa elämää että samalla haluaisi tuhota sen, koska ei itse pysty siihen enää täydellä riemulla osallistumaan. Sota on tämän kykenemättömyyden perusilmentymä. Sodassa ilmenevät samanaikaisesti viha elämää kohtaan ja epätoivoinen halu edes vaaroissa kokea elämän täyttä läsnäoloa. Tähän ristiriitaisuuteen liittyy myös toisten vihaaminen ja vielä kaikitenkin, jos nämä toiset edustavat sellaista elämänmuotoa, jonka panssaroitunut, tai sodassa jo "tankittunut", ihminen kokee "eläväisemmäksi" kuin omansa. (Tyttöjen mielenmekaniikan kehityksestä Reich ei juuri puhu, mutta on selvää, että panssaroituminen tapahtuu samalla huomaamattomalla "malliinsopeuttamismenetelmällä".)
Kolme kerrostumaa Se, mikä erotti Reichin piilotajuisuuden käsitteen Freudista, oli ennen kaikkea hänen uskonsa perienergian rakkaudellisuuteen. Ja luonteenpanssaroitumisen kautta hän pystyi selvittämään sen Freudin näkemyksen, että alitajunnassa asuvat kaikki "vaaralliset voimat ja vallat" valmiina nielemään ihmisen, jos hänen minäkontrollinsa hetkeksikin antaa myöten. Pintakerros eli panssari muodostui pakkoneuroottisesta, vallanhaluisesta auktoriteeteille alistuvaisesta naamiosta, johon sisältyi esim. tekopyhää kohteliaisuutta, valheellista sosiaalista henkeä. Tämän kerroksen alla piilee tiedostamaton sekundaarinen, toissijainen kerros, joka on syntynyt tukahduttamisen tuloksena. Tätä kerrosta leimaa voimakas neuroottinen jännitys, joka vaatii purkautumista. Tällä tasolla ovat ihmisen perverssit taipumukset, masokistis-sadistiset halut ja himot, mustasukkaisuus ja valtaisa kastraatioahdistus. Perversiot ymmärtää ehkä parhaiten juuri tämän tason kautta, kun kääntää sanan itsensä. Perversio tarkoittaa 'kääntynyttä' eli 'vastakkaiseksi muuttunutta'. Kun luonnollinen kasvu on estetty eli ihmiseltä on kielletty oma herkkyys ja ainutkertaisuus yhteiskunnan pehmein inkvisitiomenetelmin, on ihmiselle jäänyt selittämätön kostonsävyinen tuska koko vallitsevaa elämänjärjestystä kohtaan. Tässä kerroksessa asustaa "paha", maailman oma luomus, ihmisen kieltämisen tu loksena syntynyt. Piilotajunnan pohjimmaisena kerroksena on sitten kielletty ja kutistettu, vahvojen ja elinvoimaisten genitaalisten yllykkeiden virta, mahdollisuus rakkauteen. Tämä on se pelätty "libido", kaiken olemisen kannattaja, jonka tukahduttamisesta kaikessa "maailmallisuudessa" on kyse.
Syöpä "sielun" sairautena Reichille "tunneruton" lopullinen muoto ruumiillisella tasolla oli syöpä. Ruumis kääntyi itseään vastaan, alkoi elää väkisin, liian kauan kestäneen tukahdunnan tuloksena. Siis se, mikä ilmeni fasismina aatemaailman irrationaalisuudessa, ilmeni syöpänä ruumiin irrationaalisuudessa.
ORGASMI VAPAHTAJANA JA KAVALTAJANA Orgasmista on Reichin yhteydessä väitetty, että se oli idea, johon hän oli "fiksoitunut" (takertunut tai jumiutunut). On yritetty selittää, että Reich kaikessa orgasmin ja seksuaalisuuden palvonnassaan sovitti äidilleen sitä, että äiti oli tehnyt itsemurhan vähän sen jälkeen, kun Wilhelm-poika oli 13-vuotiaana mennyt kertomaan isälleen, että oli yllättänyt äitinsä itse teossa kotiopettajansa kanssa. Vaikuttaa siltä kuin ne, jotka vastaavanlaisia selityksiä keksivät, olisivat itse jumiutuneet eivätkä siksi pystyisi näkemään Reichin orgasmiteorian koko mieltä.
Ja tällä toimintakyvyn palauttamisella hän tarkoittaa ihmisen kykyä elää kuorettomasti, kykyä antautua täydellä välittömyydellä, Freudin termiä käyttäen, "valtameritunteelle" (oceanic feeling). Jos ihminen ei orgasmin "totuuden hetkellä" tähän pysty, on se selvä osoitus kyseisen henkilön kyvyttömyydestä kokea elämää parhaimmillaan.
Määrän muuttuminen laaduksi Reich tuli orgasminäkemyksiinsä Freudin kautta. Freud oli käyttänyt käsiteparia aktuaalineuroosi ja psykoneuroosi. Psykoneuroosit olivat Freudille niitä, jotka historiallisella olemuksellaan häiritsivät ihmisen nykyhetkistä elämää. Ne olivat monimutkaisia psykologisia muodostumia, joihin voitiin päästä käsiksi vain psykoanalyyttisten selvitysten ja menetelmien avulla. Näihin kuuluu esimerkiksi oidipuskompleksi. Aktuaalineurooseilla Freud tarkoitti neurooseja, jotka olivat välittömiä fysiologisperuisia "hetken lapsia". Niitä ei voitu tulkita. Ne olivat yksinkertaisesti seksuaalisia toimintahäiriöitä, jotka paranivat välittömästi, jos potilas hylkäsi epäterveet seksuaaliset tapansa kuten liiallisen masturboinnin, keskeytetyn yhdynnän, "panttaamisen" jne... Reich käänsi Freudin näkemykset päälaelleen ja väitti, että tämänhetkinen neuroosi, aktuaalineuroosi, muodosti jokaisen psykoneuroosin ytimen. "Psykoneuroosilla on aktuaalineuroottinen ydin ja aktuaalineuroosilla psykoneuroottinen ylirakenne", sanoo Reich kirjassaan "The Function of Orgasm" (Orgasmin toimintatehtävä). Ihmisen kyvyttömyys purkautua juuri tällä hetkellä ruokkii energiaa patouttamalla historiallisia psykoneurooseja pysymään mukana "kuvioissa". Kyseessä on siis panssaroituneen ihmisen loputon noidankehä, jossa tähän hetkeen välittömästi liittyvä neuroottinen kyvyttömyys pitää elossa historiallisten neuroosien valtaa tähän hetkeen, ja nämä omasta puolestaan estävät ihmistä yleisen ja yleistyneen panssaroitumisen kautta pääsemästä tämän hetken kanssa täyteen yhteyteen.
Kytkentöjä Reich pystyi täten yhdistämään ruumiin fysiologiset estymät ja psykologiset patoutumat toisiinsa. Sitä paitsi näin tuli selvitetyksi, miksi neuroosit eivät puhkea itsekseen, vaan tarvitsevat nykyhetken energiaa latautuakseen taas panssariksi. Eli ihminen kärsii todella vasta sitten menneisyytensä kirpeistä jäljistä, kun hän saa tuoretta energiaa omaan "tulppautuneeseen" olemukseensa, jotta neuroosit nousisivat "haudoistaan kummittelemaan". Koko oivallussarja perustui Reichin havaintoon, että monilla neuroottisilla ja psykoottisilla ihmisillä näytti olevan "normaali" orgasmi. Tämä ei sopinut senhetkisiin psykoanalyyttisiin näkemyksiin "sairaiden" seksuaalielämästä. Hän päätyi ajattelussaan siihen, ettei erektiokyky eikä orgasmikyky sinänsä vielä ole ratkaiseva tekijä. Kyse on laadusta! Orgasmien määrä tai erektiokyky eivät tee ihmistä onnelliseksi, tyydytetyksi. Ainoastaan laadullisesti vahva orgasmi vapautti todella kaikista "paineista" ja toistamispakoista. Yhdynnän tuli siis olla täydellistä energeettistä sulautumista.
Kohti orgastista kirkastusta N.O. Brown sanoo kirjassaan "Life Against Death" (Elämä kuolemaa vastaan), että "jos historiallinen tietoisuus muuttuu lopulta psykoanalyyttiseksi tietoisuudeksi, menneisyyden kuolleen käden puristusote nykyhetken elämään irtoaa, ja ihminen on historian tekemisen sijasta valmis elämään, nauttimaan sen sijaan, että maksaisi takaisin vanhoja erämaksuja ja velkoja, ja valmis astumaan siihen olemustilaan, mikä oli hänen tulemisensa tarkoitus". Reichin menetelmän tarkoituksena on juuri edellä kuvatun kaltainen ihmisen vapauttaminen "estottomaan" olemiseen ja tulemiseen "tässä ja nyt" ilman kiduttavan pitkää historiallista "tongintaa" oman luontonsa luonnollisella lailla. Lopultakin Reich tuntuu ajavan takaa samaa tilaa, josta Yrjö Kallinen sanoo kirjassaan "Tässa ja nyt": "Zen on liikkumista elämän mukana. Itsen ja elämän erillisyys lakkaa. Egoismi häviää, kun itse ja elämä kulkevat samassa tahdissa. Tässä tilassa alkaa ymmärrys." Kirjassaan "Psykoterapiaa idästä ja lännestä" Alan Watts kertoo tästä tilasta: "On vain toiminta - Tao. Se tapahtuu, muttei sen enempää kenellekään kuin kenenkään toimesta. Silloin hän yhtäkkiä lakkaakin estämästä toimintaa eikä enää, kuten siihen asti, yritä pakottaa itseään olemaan välitön tai oikeamielinen tai epäitsekäs." Ehkä selkein tapa ilmaista Reichin käsitystä orgasmista ja sen mielestä on tarkastella sitä yhteydessä sellaisiin näkemyksiin, jotka muissakin kuin "huippukokemuksissaan" sivuavat Reichin maailmankuvaa. Ja tosiasiassa Reichin näkemykset osuvat yhteen taolaisuuden ja etenkin zenbuddhalaisuuden kanssa. Tällä ei tarkoiteta sitä, että Reich olisi palautettavissa itämaiseen mystiikkaan, vaan meidän on nähtävä zen samalla tavalla kuin Yrjö Kallinenkin.
Käyminen Kallisen, kuten myös jokaisen zeniä tuntevan, mukaan zen on ainoa maailmankatsomustapa, joka ei sido "kannattajaansa" mihinkään, ellei sitten uskollisuutta itselleen ja maailman välittömälle luonnolle voida pitää sitoutuneisuutena. Ja tavallaan näin onkin. Kokemuksellisesti elämänvirralle antautuvalle Marxin lause "vapaus on välttämättömyyttä" on totta. Mutta on huomattava, että Marxkin löysi ideansa niiltä uskonnoilta, joiden ydin oli ihmisen luottamuksessa ainutkertaiseen omimpaansa eli siihen, että "jokainen ottaa ristinsä ja käy". Jokainen voi vapautua vain "käymällä", hyväksymällä sen, mitä omimmillaan on, eikä elämästä irti vieroitettuna peilikuorena, ja tulemalla siksi, ottamalla sen ja antamalla ja antautumalla sen mukaan. Reich toteaa, että "koska elämänprosessi ja seksuaalinen prosessi ovat yksi ja sama, on itsestään selvää, että seksuaalinen, vegetatiivinen energia on aktiivinen kaikessa mikä elää". Reich itse huomauttaa kyllä tietävänsä, että "tämä lausunto on hyvin vaarallinen juuri siksi että se on niin yksinkertainen ja absoluuttisen oikea". On itsestään selvää, että Reich pyrki kuvaamaan "seksuaalisella prosessilla" sitä samaa perienergiaa, mitä on nimitetty aikoinaan primitiivisissä yhteisöissä Manaksi, Orendaksi, Wakaniksi tai vähän kehittyneemmällä tasolla Taoksi, Brahmaniksi, Jumalaksi, Jehovaksi, Allahiksi. Ja Reichin näkemys onkin, että hän löysi sen, mitä mekaanisen maailmankatsomuksen omaavat silloiset Klassiset Fyysikot kutsuivat "eetteriksi" ja mitä "tuonpuoleiseen mystiikkaan" uskovat nimittivät "Jumalaksi". Orgasmikin kuului luonnollisena asiana tähän käsitteistöön.
Jumalainen yhdyntä Eri uskonnoissa jumalyhteyden huippuna on pidetty Union mysticaa, lopullista yhtymistä Jumalan kanssa. Mystikkojen kuvaukset, kuten yleensäkin uskonnollisten huippukokemusten kuvaukset, ovat usein puhdasta seksuaalista kieltä. Orgasmi inhimillisenä huippukokemuksena on tullut analogiaksi, samaa tarkoittavaksi, kun kuvataan ihmisen yhtymistä Jumalaansa. Tämä on ollut primitiivisissä uskonnoissa vielä selvempää, mutta kristinuskonkin vertauskuvamaailma tulvii eroottisia vertauksia Jumalan ja ihmisen suhteesta. Jeesusta kuvataan sulhaseksi, ihmisen sielu on hänen morsiamensa. Tältä pohjalta jotkut ovat halunneet tehdä kaikista uskonnoista pelkkiä lihallisen seksuaalisuuden salakieliylistyksiä, mutta tällaiset henkilöt ovat kokonaan sivuuttaneet eri uskontojen psykologiset myyttisisällöt. Suuret mystikot kyllä itse tiesivät kielensä riittämättömyyden kuvata huippukokemuksiaan. Kertoopa maailman suurimmaksi naispyhimykseksi sanottu Teresa Avilalainen kirjassaan "Sisäinen linna", että Union mystican vertaaminen aviorakkauteen voi tuntua karkealta, mutta hän ei tiedä parempaa vertausta. Reichille orgasmi oli Union mystica ilman mystiikkaa. Orgastinen oleminen suhteessa kaikkeen elämään oli hänen terapiansa hyvin pelkistetysti lausuttu tavoite. Hän kutsui tervettä ihmistä "genitaaliseksi luonteeksi", sellaiseksi, joka oli saavuttanut "orgastisen potenssinsa". Tämä orgastinen potenssi oli kykeneväisyyttä antautua kokonaan elämälle, kuten täysin terve ihminen voi antautua toiselle orgasmin aikana. Tällainen ihminen ei enää ollut kiinni sukupuolisuudessa kuten aikaisemmin. Hän oli saavuttanut tason, jota Reich kutsui "itsesäätelyksi". Tämän säätelyn ydin on siinä, että ihminen on vapautunut ulkoisesta pakosta, että kaikki valta tulee hänen itsensä kautta hänen itsensä siihen panssareillaan ja keinotekoisilla "minuuksillaan" vaikuttamatta. Reichin kritiikki Freudia kohtaan siitä, ettei tämä uskaltanut edetä seksuaaliteoriansa loogiseen johtopäätökseen, saattaa olla oikeaan osuneempi kuin hän ehkä itsekään tajusi. Seksuaalisuus niin pitkälle vietynä kuin Reich sen vei, muuttui jo lähes vastakohdakseen suhteessa siihen tapaan, millä seksuaalisuus-sanaa yleensä käytetään. O. Brown piti Reichia malliesimerkkinä niistä salakareista, joihin psykoanalyyttisen polun molemmin puolin on mahdollista karahtaa. Ja tässä hän todistuksena vetoaa siihen, että Reich näki orgasmia yleistäessään sen ratkaisuna kaikkiin yhteiskunnallisiin ja ruumiillisiin kärsimyksiin. Ehkä Reich ajatteli seuraavasti: jos orgasmi ilmaisee terveyden, voin siitä ja sen paranemisesta päätellä, miten terapia edistyy. Mutta mitäs jos asia onkin energiataloudellinen ja siten tulisi mahdolliseksi vapauttaa ihminen patoutuneista energioistaan jotenkin muuten kuin puhumalla hänen kanssaan, pikkuhiljaa "korjaamalla" häntä, niin että hänen estoisuutensa kaikkoaisi? Jos olisikin mahdollista jättää koko menneisyys silleen ja suuntautua itse tähän hetkeen, jotenkin estää jatkuvasti syntyvän energian kanavoituminen lihaksistoon ja psyykeen ruokkimaan vanhojen pidättelyjen ylläpitoa? Reich rikkoi siis terapiakäsittelyllään ne lihaspadot ja tulppapaikat, joihin energia sitoutui. Tällöin ihminen ei kyennyt pidättelemään kuten ennen, pikemminkin hän kauhistui sitä tunnetta, joka seurasi. Ja mitä pidemmälle terapia eteni, sitä valtavampaa uudenlaista kammoa potilaat alkoivat kokea. He kammosivat antautua tälle uudelle elämäntunteelle, joka tuntui väistämättömästi tempaisevan heidät mukaansa. Ihmiset tunsivat ristiriitaisen tilan, jossa he ensi kerran todella tunsivat elävänsä ja löytävänsä itsensä, mutta samalla selittämätöntä kauhua sen tosiasian väistämättömyydessä, ettei heille jäisi entisenkaltaista turvaa panssareissaan. He tunsivat menettävänsä minuutensa samalla saadessaan lupauksellisen tunnun sen todellisesta löytämisestä energian rakkaudellisena valtavirtana ruumiissaan.
Täyttymys Orgasmi on siis identtinen erilaisten "mystisten" huippukokemusten kanssa. Ja mystisen yhteydessä on hyvä muistaa, mitä Wittgenstein on eri yhteyksissä yrittänyt selvittää mystinen-sanan käytöstä, kuinka kaikkein ilmeisin elämän tapahtuminen on aina salaperäistä, selittämätöntä, ikään kuin itsestään ilmenevää ja niinmuodoin luonnollisesti "mystistä". Mystinen-sanaa on vain alettu käyttää kääntyneesti eli tarkoittamaan ihmistä, joka uskoo ja kaipaa tuonpuoleiseen, ei etsikään elämän ratkaisua tämänhetkisestä välittömästä olemisesta, vaan odottaa jotakin tulevaa maailmaa, jotakin muualta annettua ihmeellisyyttä. Tätä jälkimmäistä merkitystä myös Reich tarkoitti puhuessaan niistä ihmisistä, jotka tulkitsevat "mystiset kokemukset" panssarinsa tähden väärin ja mystifioivat ne erilleen luonnollisesta elämästä. Juuri tähän "tuonpuoleistamiseen" ovat yleensä kaikki uskonnot sortuneet. Selventääkseen tätä käsitevääristymää Reich käytti Kristusta esimerkkinä täysin energian kanssa yhteydessä olevasta ihmisestä, joka nautti rakkaudesta sen kaikessa laajuudessa ja siis myös ruumiillisesti. Kristuksen oleminen maailmassa oli siis jatkuvan orgastista, hän oli "maailmassa, muttei tästä maailmasta", ei panssaroituneena, kasvatettuna tämän maailman menetelmillä eroon omimmasta luonnostaan. Ihmiskunnan pahin virhe on Reichin mukaan siinä, että se on mystifioinut Kristuksen, työntänyt hänet tuonpuoleiseksi, kieltänyt hänen ihmisluontoisuutensa ja täten estänyt itseänsä löytämästä taivasten valtakuntaa maan päältä. Kysyin kerran lapsilta esikoulussa, mistä taivas alkaa. Ja joku vastasi, että maasta.
Loppupäättelyä Hänen elämäntyönsä monipuolisuudesta johtuen Reichin varsinaisen terapian tarpeeksi laaja-alainen käsittely jätti tekijälle otolliseksi saman perusnäkemyksen puimisen kuin Reichille itselleenkin. Eli sen, että jokaisen on "emotionaalisen ruton" tartunnankantajana parasta alkaa nähdä oma tilansa ja oman ympäristönsä tila. On hedelmätöntä työntää syitä omasta tilastaan muiden niskoille, koska me olemme kaikki "samassa veneessä". Jokaisella vanhemmalla on jatkuvasti mahdollisuus alkaa todellinen välittäminen omista lapsistaan, pyrkiä kasvamaan heidän kanssaan ja "saattaa" heidän kasvuaan siten, että lapset tuntevat ja tunnistavat vanhempiensa menetelmät omikseen. Lapsen ja ihmisen kehityksen mahdollisimman luontevassa tukemisessa on koko "hoidon" salaisuus. Mitä enemmän vääristämme tätä kasvutapahtumaa omien ennakkoluulojemme ja jäykkien, sovinnaisten ja ulkoa opittujen tapojen mukaiseksi, sitä varmempaa on, että kasvatettavaan patoutuu kuoren alle "tuhon siemen", josta ei kasva elämänpuuta, vaan kuolemanpuu. Ja hedelmistään se puu nyt jo tunnetaan. Jokainen on vastuussa. Tuhoisinta on uskoa niitä, jotka todistelevat meille voivansa muka ottaa vastuun meidän teoistamme. Kukaan ei voi ottaa toisen vastuuta. Tulevaisuutemme ratkaisu on pitkälti siinä, että osaammeko sovittaa todellisen miehen ja naisen maailman toisiinsa. Naistenkin on löydettävä itsensä täysin vastuullisina siinä, että he ovat koko ajan olleet tekemässä tähänastista "miesten maailmaa" siten kuin ovat. Uuden naisen ja uuden miehen löytäminen uuden välittävän kasvatuksen myötä on ehkä ainoa mahdollisuutemme.
KIRJALLISUUTTA Brown, Norman 0.: Life Against Death. Middletown 1977 |
Reichin näkemys orgonienergiasta on hänen rakkauskäsitteensä ydin. Oikeastaan rakkaus on Reichin mukaan orgonienergiaa. Ja tällä energialla on meissä jokaisessa oma itsesäätelynsä. Ihminen on kuin akku, johon latautuu energiaa ja jonka on purkauduttava määräajoin. Mutta panssari saa meidät latautumaan ja patoutumaan liikaa, aina siihen pisteeseen, jossa padon on murruttava. Ja tämä liika pidättely johtaa energian vääristymiseen.
Reich puhuu "Fasismin massapsykologiassaan" massojen orgastisesta kaipuusta, joka leimaa koko heidän järjetöntä olemistaan. Orgasmi on Reichille se kulmakivi, jonka ympärille hän rakentaa. Orgasmitapahtuman laadusta voidaan päätellä kunkin ihmisen yleinen kyvykkyys antautua yleensä elämänprosessiin. Jos orgasmi ei toimi tarkoitustaan vastaavalla tavalla, on Reichin mukaan orgasmin toimintakyky palautettava.