<<< Takaisin hakemistoon


Lohjan Uutiset 10.12. 1980
Ruuvipenkissä
Veltto Virtanen
Kiertäjänä Pirjo Koponen

I'm serious!

Kerro vähän itsestäsi.

Olen Pertti Virtanen, 29-vuotias. Veltto-nimi on tullut aikoinaan voimistelusta, kun rekkitangolla heittelin jättiläisiä ja muita. Osasin kaiken mutta en välittanyt niistä oikomisista. Ammatti on rock'n'roll-tähti ja psykologi. Naimisissa en ole, mutta rakastan kiihkeästi maailmaa ja sen parhaita ilmentymiä. On minulla yksi ylitse muiden.

Missä ja miten asut?

Normaalisti asun Pirkkalassa Haikassa. Nyt tilapäisesti asun Lohjalla Rajaportintornissa ja olen työssä Paloniemen sairaalassa.

Millainen mies oikein olet luonteeltasi?

Hyvin kauan olin kärsimätön ja uudistushaluinen, liian rehellinen ja liian avoin, koska en tajunnut, että paha maailma ei toimi niillä ehdoilla millä minä toimin. Nykyään olen kehittynyt kärsivällisyydessä ja sen ymmärtämisessä mitä voi tehdä ja mitä saa tehdä. Tavallaan siis kovettunut.

Olet Paloniemen sairaalassa siviilipalvelusta suorittamassa. Minkä takia valitsit armeijan sijasta siviilipalveluksen?

Olen ihan tosissani sitä mieltä, että tuo tappaminen ei ole hyvä juttu. Jonkun se on lopetettava. Kysymys ei ole missään tapauksessa isänmaallisuuden puutteesta, päinvastoin, sen isänmaallisempaa tyyppiä kuin minä ei löydäkään. Olen henkeen ja vereen suomalainen mutta en fasisti nationalistisessa mielessä. Joka suhteessa tämä on oma valintani ja sellaisena eräänlainen protesti. Jos armeijasta voisi kirjoittaa rehellisiä juttuja, niin monet huomaisivat, että se on todella törkeä ja typerä laitos siinä muodossa kuin se nyt on.

Sanoo tuo kansa, etta siviilipalveluksen kaverit ovat lälläreita ja nynnyjä. Mitä mieltä olet tästä vaitteestä?

Se on päinvastoin. Armeija on se helppo tie. Vaatii rohkeutta, tehdä toisenlaisia päätöksiä.

Runoiletko itse laulujesi sanat?

En runoile, ne tulevat vaan. Vaikka se onkin fraasi runoilijoitten keskuudessa, niin silti sanon, että joku muu puhuu minun kauttani. Kirjoitan niin kuin automaattikirjoituksella, teen unen tavasta ilmetä analyyttisen ja järkevän sillä tietoisuudella, jonka itse pistän peliin. Sillä tavalla hairitsemätta unen logiikkaa.

Haluatko nimenomaisesti ottaa niillä kantaa asioihin yhteiskunnassa?

Nimenomaisesti on huono sana. Minun mielestani kaikki mitä luovana teen on kannanotto. Minä tunnen, että jokaisen pitäisi ottaa vastuu, koska jokaisella on vastuu ja oma kanta.

Esiinnyit aikoinaan yhdessä Juice Leskisen ja Mikko Alatalon kanssa. Miten yhteistyo on vaikuttanut omaan linjaasi?

Olen tullut jos mahdollista vieläkin rehellisemmäksi. Ne olivat kaksi miestä, jotka opettivat hyvin paljon siitä, mihin joutuu kun tulee suosituksi, kun rupeaa sijoittamaan siihen rahojaan ja itseään.

Ketä arvostat kevyen musiikin rintamalla tässä maassa?

Taiteen alalla on mennyt sikäli vinoon, että on ruvettu panemaan ihmisiä riviin järjestykseen. Leskisen Juicea arvostan, että silti se jaksaa olla rehellinen itselleen. Ja nuoria tyyppejä arvostan, sieltä on tulossa paljon hyviä. Meikälaisen pahin puoli on se, että kun kriitikot ja yleisö ei ole tajunnut mitään siitä mitä teen, ja ne, jotka haluavat, että elämä menee eteenpäin ja taide ja kulttuuri kehittyisi, niin ne eivät ole osanneet katsoa sinne, missä sitä on, vaan kulttuurivuori on ollut jossain korkealla kaukana.

Mitä muuta harrastat kuin musiikkia?

Sanoit ihan oikein, että musiikkia minä todella harrastan. On täysin väärin ajatella, että olisin täysipäiväinen rockari. Ihmisen tuntemusta minä harrastan ja kirjoitan yhä enemman ja enemmän. Ja sitten luen paljon, opin olemaan enemmän mukana kaikessa.

Jos saisit matkalipun minne tahansa, niin minne matkustaisit ja kenen kanssa?

Yhden naisen kanssa Findhorniin Skotlantiin.

Kerro vielä hyvä popparivitsi.

Minä kirjoittelen aina kaikenlaista, taskut on täynnä papereita. Kirjoittelen runoja ja vaikka mitä. Ravintolan vessastakin otan paperia tai piipputupakka-askista. Olen uskollinen sille että koko ajan tapahtuu jotain mielekästä. (Selaa taskusta kaivamaansa paperinippua, mutta muistaa sitten yhden vitsin.) No. Mikä ero on miehellä ja naisella? Erotiikka.

Virtasen sivuja ylläpitää
Waldemar Wallenius,
jolle tarkoitettu sähköposti
lähtee tätä tekstiä napauttelemalla...
Kirjavan "Puolueen" sitoutumattoman
puheenjohtajan Pertti "Veltto" Virtasen
saattaa tavoittaa sähköpostitse
tätä tekstiä napauttelemalla...

Takaisin sinne mistä tulitkin...

Näpäytä ylläolevaa palkkia tai tätä tekstiä, niin pääset takaisin sinne mistä tulitkin...