<<< Takaisin hakemistoon

Vappujulistus

Opiskelijat yhtykää!

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun julkaistiin tutkimus, jossa tylysti todettiin suomalaisista yliopistotason opiskelijoista seuraavaa: yli 50 % naisista, n. 40 % miehistä on ns. neitsyitä! Tässä epäkohdassa olisi poliitikoille poistamista ja muuttamista, sillä mikään onkaan karmeampi tilanne kuin ajatella, että "potentiaaliset vanhat piiat" ammentavat rakkaassa yliopistossamme tietoa yksinäisten iltojensa iohduksi. Mitä tulee sivistyneistä ihmisistä, joilta ei edes pillua irtoa - tai mikä pahempaa, joilta ei kukaan edes sitä huoli.

Entä nämä "miehet" sitten. Kokemattomuudessaan ovat he sitä ainesta, joka tulee olemaan nykyisen katalaisen yhteiskuntamme tuki ja turva. Kerran päästyään maisterinpaperiensa avulla "kastamaan kikkeliäan", ovat he valmiita jäämään myötä- ja vastoinkäymisten pikkuporvarilliseen turvalliseen nalkkiin. Siinä häipyy viimeisetkin edistyksellisyyden rippeet, jos niitä yleensä on joskus ollut.

Rakkaat professorimme rakastavat tietysti tätä opiskelija-ainesta. Mikä olisikaan enää turvallisempaa joukkoa tosi tieteen tekemiselle ja sen jatkumisen turvaamiselle? On tietysti toisenlaisiakin professoreja, yleensä oman tieteensä suhteen kyynisiä, jotka tarvitsevat kaikenlaista pientä lohtua. No, se heille sallittakoon! Heidän opiskeluaikoinaan olivat prosenttiluvut varmaan vieläkin murskaavammat.

Mitä siis olisi tehtävissä, jotta voisimme auttaa ystäviämme hädässä? Vastaus: Vaimistautukaamme Vapunviettoon! Vappuna turha ronkelius ei vietä voitonjuhlaansa. Vappu on meidän juhlamme, silloin voi nuolla persettäkin ilman taka-ajatuksia. Vappuna naisteniskuun kouliintuneet punaiset sissit hyökkäävät sopulilaumoina näännyttämään pikkuporvarillisuuden alttarille neitsyyttään säästäviä opiskelijattaria. Myös naiskommandot ovat asialla. Mutta tähän vastaavat oikeiston anarkistiset yksilöt omilla tahoillaan, he eivät tee politiikkaa, he tyydyttävät tarpeitaan! Hurjana tulee siis Vappuna taistelu aaltoilemaan, taistelu sieluista on pientä verrattuna taisteluun ruumiista!

Tämä voi siis olla elämäsi Vappu, alä enää pihtaa, neitsyys on oma rangaistuksensa! Opiskeluintosi muuttuu aivan toisenlaiseksi, väsyneet runkkarinsilmäsi kirkastuvat, myös aivoistasi puhkeaa immenkalvo, esinahka lähtee silmiltäsi. Tee se tänä Vappuna, älä puhalla toiverikkaasti ostetuista kondomeistasi vappupalloa, käytä ne! Opiskelijan elämä on muutenkin ankeaa, kun elinmahdollisuuksiamme jatkuvasti supistetaan. Oletko sinä niitä, jotka kieltavät opiskelijatovereiltaan myös ELINTILAN!!!!

Vittumaista Vappua!
t. Veltto V.

Virtasen sivuja ylläpitää
Waldemar Wallenius,
jolle tarkoitettu sähköposti
lähtee tätä tekstiä napauttelemalla...
Kirjavan "Puolueen" sitoutumattoman
puheenjohtajan Pertti "Veltto" Virtasen
saattaa tavoittaa sähköpostitse
tätä tekstiä napauttelemalla...

Takaisin sinne mistä tulitkin...

Näpäytä ylläolevaa palkkia tai tätä tekstiä, niin pääset takaisin sinne mistä tulitkin...