Mikko, Tabula Rasa ja Veltto-Virtanen ynnä Harri Rinteen Rokkilaulaja olivat Jaanan lukijoiden suosikkeja.

- Tämä kilpailu on kähmimistä, sanoi Mikko. - Ai kähminkö minä tyttöjä? En, vaikka kyllä ne kovasti tuntuisivat sitä joskus haluavan, ressukat, sanoo Mikko.

Veltto Virtanen ei oikeesti ole yhtään veltto. Virtanen sentään: Pertti tarkemmin sanoen. Nuoreksi mieheksi ihan harvinaisen kohtelias ja vimmatun hauska. Vaikka kerrotaankin, että poika joskus keikka-aikoinaan olisi esiintynyt kokonaan ilman housuja.

- Minä lopetin keikkailun pari vuotta sitten, sanoo itse Virtanen. Esiinnyin alun perin ihan protestimielellä, parodiana, kuten Rokkilaulajassakin. Mutta kun huomasin, että minusta oli tulla supertähti juuri niiden piruiluksi tarkoittamieni hölmöilyjen takia, lopetin kiireesti.

Mutta eivät Velton pop-kokemukset mene hukkaan vastaisuudessakaan: poika opiskelee nyt psykologiaa. Ja tekee parhaillaan gradu-työtään aiheenaan nuorten käyttäytymisilmiöt!

Mikko ja pojat ottivat tulosten odottelun rauhallisesti. Pelasivat monopolia sillä aikaa kun muut hiki päässä hioivat viimeisiä harjoituksiaan. Heittivät huulta, kun kuvattiin:

- Kirjoita, että me Mikon kanssa lähdetään yhdessä ulkomaan matkalle. Että me tavattiin Euroviisukisoissa ja rakastuttiin toisiimme ensi silmäyksellä, keimaili Veltto, kun Mikko kiinnitti irronnutta korvakorua.

Ja vakavammin: - Emme tulleet voittamaan. Ei Suomen kansalla ole niin paljon huumorintajua. Jos olisi, osaisivat ihmiset elääkin paremmin, olisivat hyviä toisilleen. Jos olisimme voittaneet, ei meidän ivamme kärki olisi mennyt perille, pikemminkin päin vastoin. Kaikki olisi mennyt pieleen, sanoi Harri Rinne.

- Vaikka olenkin työtön, en kuitenkaan toivoisi senlaatuista menestystä. Me pelataan tätä monopolipeliä vain leikkimielessä.

Kunnianhimoisimpana yrityksenä kaikki pitivät Mäkisen ja Siikavireen Liehuvaa Liekinvartta. Sellaisessa yrittämisen asenteessa on jotakin varsin ihailtavaa. Tätä tekijäryhmää ei tuntunut hetkeäkään vaivaavan Euroviisu-kompleksi, jonka vaikutuksia näki selvästi monien esiintymistään tässä yhteydessä ikään kuin häpeilevien artistien käytöksessä. Tuo kevyen musiikin tekijöiden alemmuudentunto taatusti heikentää suotta meikäläisen viihteen tasoa.

Eräs tapa lähestyä euroviisuja on panna niitä halvalla. Mikko Alatalo kumppaneineen teki sitä joka hetki niin älyllisesti, etteivät kaikki ammattitoveritkaan sitä huomanneet. Mutta pop-kultti on niin voimakas, että sitä palvelevat Veltto Virtasen kaltaiset antitähdetkin. Heistä tulee nuorten ihailemia ja jäljittemiä.

Vielä hetkiä ennen suoran lähetyksen alkua ohjaajat olivat huolissaan Tabula Rasan aikeista. Studiossa kulki huhu, että Veltto Virtanen aikoi suorittaa kameroiden edessä itsensä paljastamisen. Heittää housut ja kalsarit pois.

- Älkää ihmeessä pojat tehkö sitä, varoitteli ohjaaja Heikki Seppälä.

Estottomasti Mikko Alatalo ja Veltto Virtanen markkeerasivat homopariskuntaa kun heitä pyydettiin yhteiseen valokuvaan. Pojat ovat pellejä. Sellaisia radikaaleja.

Ossi Runne sai joka taholta hyvin ansaitsemaansa kiitosta, niin herkästi hän johti ja käsitteli suurta orkesteriaan ja kaikenkirjavaa esiintyjäkaartiaan. Ossi Runne on todella työnsä ymmärtävä mies.

- Pojat, iltamissa otetaan sitten tosissaan, tokaisi kapellimestari, kun musiikintekijät harjoituksissa herpaantuivat liiaksi ikiomaan huulenheittoonsa.

Muutamia soittajien perusteluja:

- Mikko ja Veltto uskalsivat olla erilaisia. Pitääkö siellä raadissa istua vanhoja käpyjä? Mutta pistäkää nyt sitten Aarno-Alastonmalli sinne visioon!

- Kaikki olivat täysin masentavia. Onko näistä todella pakko lähettää joku? Hävettää olla suomalainen, jos Lapponia lähetetään - mielestäni osanottomme Lontooseen pitäisi peruuttaa!

- Rokkilaulaja oli ylivoimainen, vaikka tämä vänkärimies taustalla ei ollutkaan ihan riittävän letkeä, mutta muut täyttä tavaraa.

- Voi että kun se Veltto oli hyvä, ei tuo Lapinjoiku ollut mitään sen rinnalla!